"911, what is your emergency?"

Saavuimme juuri ennen auringonlaskua Williamsin idylliseen pikkukaupunkiin Arizonassa. Tarkoituksemme oli jatkaa matkaa kohti Grand Canyonia ja ostaa kyläpahasesta juotavaa ja kartta. Totesimme kuitenkin auringon olevan jo liian alhaalla ehtiäksemme ajaa vielä jäljellä olevat 50 mailia ihailemaan kanjonin näkymiä. Ei auttanut muu kuin valita muutamista kaupungin motelleista meille parhaiten sopiva. Yllättäen silmiimme osui erään motellin valotaulussa Free Internet -teksti, ja homma oli sillä selvä. Auto parkkiin, kamat huoneeseen ja syömään ravintolaan! Paikallisen kantrivaarin livekitaroinnin siivittämänä nautimme maittavan bursaillallisen paikallisen Grand Canyon Breweryn tuottamien oluiden kera.

Nukkumaan päästiin puolen yön pintaan, mutta tätä iloa ei kauaa kestänyt. Naapurihuoneeseen saapui nimittäin yhden aikaan lauma metelöiviä junnuja. Katkonaisen parituntisen jälkeen kehotimme varsin kohteliaasti naapureita olemaan hiljempaa huutamalla seinän takaa "Come on! Shut the fuck up!" Tämä osoittautui kuitenkin pieneksi virheeksi. Lähes seinän läpi tulleet humalaiset ja ilmeisesti myös huumehöyryiset naapurin pojat rauhoittuivat vasta Antin soittaman poliisisedän saavuttua paikalle. Eipä enää paljoa nukuttanut, joten kamat autoon poliisin läsnäollessa. Ajoimme tankkaamaan ja ostamaan aamupalaa eli energiajuomia. Kello näytti jo lähes viittä ja Sarge viitoitti tiemme kohti Grand Canyonia ja auringonnousua.

Kohti Grand Canyonia aamulla ennen aurinkoa

Lisätietona kerrottakoon, että USA:ssa uhkailu ei ole uhkailua ennen kuin sinut uhataan tappaa. Tällaista uhkailuun liittyvää lakipykälätietoa kertoi Sir Poliisisetä. Meidän tapauksessamme naapurit suunnittelivat käyvänsä kimppuumme, kun poistumme motellihuoneemme ulko-ovesta, ja laittamalla automme paskaksi. Tapauksessa onneksemme kääntyivät motellin seinät, jotka olivat kuin pahvia, ja samoin ilmeisesti väkivaltaisten naapureiden pahviset aivot. Nimittäin jos he kuulevat meidän puhuvan, kuulemme me myös heidän puheen ja jopa ymmärrämme sitä.

Saavuimme Grand Canyonin eteläreunalle jo ennen kuutta! Aikaisesta ajankohdasta huolimatta paikalla oli muitakin aamuvirkkuja. Aloitimme kierroksen eteläreunuksen länsiosasta ja etenimme autolla lähes jokaisen näköalapaikan kautta aina itäisimmälle eli viimeiselle Desert View -nimiselle paikalle, jossa Aldo unohti lukita auton ovet pyörimisemme ajaksi. Onneksi kukaan ei ollut kajonnut Sargeen. Ihmettelyn ja kuvaamisen päätteeksi voisi sanoa Grand Canyonin olevan melkoisen vaikuttava mesta! Siellä tunsi itsensä aika pieneksi turva-aidattomien kielekkeiden reunalla. Myös kanjonin pohjoisreunalle olisi päässyt ihmettelemään siellä esiintyviä eläimiä ja kasveja, jotka kuulemma eroavat paljon etelän puolella tavattavista lajeista. Eläin- ja kasvikunnan erot johtuvat reunojen korkeuserosta. Jätimme kanjonin pohjoisreunan kuitenkin kokonaan väliin aikataulutuksemme takia.

Reunalla, kaunis on maailma

Tipahtaako Sampo?

Antti kielekkeellä

Po-po-po-poing poing po-po poing.

Alunperin suunnitelmaan kuului Grand Canyonin jälkeen El Paso, mutta tästä kohteesta luovuttiin sen mielenkiinnottomuuden takia. Olimme ottaneet edeltävänä iltana USA:n tiekartan silmiemme alle ja mitanneet Grand Canyonin ja suunnitelmiin kuuluvan Dallasin välimaastosta uuden sopivamman kohteen. Uusi reitti löytyi helposti, kun Google Maps sai kerrottua uuden välietappikaupunkimme olevan ajoajallisesti lähes täysin Grand Canyonin ja Dallasin puolessavälissä . Sarge takaisin Interstate 40:lle ja näppäilimme navigaattoriin osoitteeksi Roswell, New Mexico! Meillä oli edessämme 600 mailia eli kymmenen tuntia ajoa. Tässä vaiheessa jo puoliksi lääkkeiden vaikutuksen alaisuudesta selvinnyt Aldo hyppäsi ratin taakse ja minä laitoin hetkeksi silmät kiinni huonosti nukutun yön jäljiltä. Albuquerquessa, noin puolessa välissä erikoiskoetta, vaihdoimme kuskia Johnny Rockets -roskaruokailupysähdyksen yhteydessä. Ja Miikalle nyt terveisiä, että olimme molemmat syvästi pettyneitä kyseisen ravintolaketjun tuotteisiin! Ruokailujärktyksen paikkasi kuitenkin matkan varrella nähdyt hienot maisemat, joita riitti moneen lähtöön: vuoristoisia metsiä, kuivaa aavikkoa, punaisia jyrkkäseinäisiä kallioita, rapistunut ja lähes aavekaupungiksi muuttunut Encino sekä sitä seurannut reilun sadan mailin mittainen suora tie yhtäjaksoisen ja loputtoman preerian halki.

Saavuimme lopulta Roswelliin juuri auringon laskeuduttua. Kurvasimme hetken mielijohteesta paikallisen Best Western -motellin pihaan. Edellisen yön mielenkiintoisesta motelliskokemuksesta viisastuneina päätimme pitää päämme kiinni vaikka tapahtuisi mitä. Kannoimme kamat jälleen kerran motellihuoneeseen ja lähdimme etsimään kauppaa, josta saisi muutaman bissen iltajanoa sammuttamaan. Löysimme bensa-aseman, mutta järkytykseksemme ilmeisesti New Mexicon osavaltion laki kieltää alkoholin myynnin sunnuntaisin!! Palasimme kuivin suin pettyneinä hotellille. Joimme muutamat edellisestä Bud-keissistä (30 tölkkiä) jäljellä olleet puolilämpimät oluet ja  Aldo teki itselleen vielä lääkekoktailin ostamistaan käsilääkkeistä.