Onks Barack kotona, mul ois vähän asiaa...

Matka kohti Washington D.C.:tä alkoi North Carolinan päässä ei niin maittavalla KFC-buffetilla. Samilla on fiksaatio KFC-bucketiin, mutta hän ei sitä siis vieläkään saanut. Annoin KFC:lle tämän toisen mahdollisuuden, mutta kyllä se melkoista kuraa on kaikin puolin. Sami syökööt joku päivä ämpärinsä yksin, sillä juuri saamamme tiedon mukaan hän ei aio poistua Yhdysvaltain maaperältä ennen kuin tämä ämpäri on koettu.

Tähän mennessä ajettujen erikoiskokeiden pituudet ovat ajallisesti pudonneet yhdeksästä tunnista viiteen. Ruokapysähdyksen ja parin kusiputkakeikan jälkeen saavuimme Days Inn -motelliin Arlingtoniin, Virginiaan juuri Washington D.C.:n ulkopuolelle. Olemme todenneet motelliratkaisut, Atlanta poislukien, hyvinkin toimiviksi ja edullisiksi. Motelleissa ei tarvitse koskaan säätää auton kanssa, ja samoin kamojen huoneeseen roudaus sekä check-in ja check-out ovat nopeaa toimintaa.

Suihkussa käynnin ja motellihuoneessa internetissä vetelehtimisen jälkeen pääsimme vihdoin ulostautumaan. Olimme tilanneet netin kautta taksin, joka saapui melkoisen nopeasti motellin eteen. Kiinalaisista tytöistä tykkäävä taksikuski heitti meidät syvälle Washington D.C.:n keskustaan K Streetille. Olin katsonut meille sopivan olutravintolan netistä, mutta suomalaisista tai saksalaisista olutravintoloista poiketen tämä ravintola olikin pikkutakki- ja jakkuväelle valjastettu cocktail-ravintola. Tom Cruisea ei tiskillä näkynyt, joten emme edes viitsineet käydä sisällä vaan jatkoimme jalan Connecticut Avenuelle ja sieltä M Streetille. Ensivaikutelmaksi jokainen kuppila tuntui ulkoa katsoen liian hienolta meidän makuumme, joten emme hätiköineet baarivalinnan kanssa. Pienoisen pyörimisen jälkeen se oikea osui kohdalle: Sign of the Whale. Sopivalla ja ei liian tanssipainotteisella musiikilla, itsemme ikäisellä porukalla ja halvalla oluella täytetty baari oli juuri mitä olimme etsineet. Tarjonta oli hyvää niin juoman kuin nättien tyttöjen puolesta, joten tätä baaria Dynamic Duo suosittelee! Muutenkin kaupungilla näytti liikkuvan, koko reissu huomioon ottaen, poikkeuksellisen paljon hyvännäköistä porukkaa itsemme tästä joukosta tietenkin poislukien. Tyhjiin vatsoihin kipatut oluet ja tequilat tekivät tehtävänsä suhteellisen nopeasti, ja poistuimme takaisin residenssiimme lataamaan akkujamme seuraavaa päivää varten.

Kaksi yötä yhdessä kaupungissa tarkoittaa käytännössä aina yhtä, pitkää ja intensiivistä turistipäivää. Washington D.C.:ssä olisi vaikka mitä nähtävää, mutta eräänkin toimitusjohtajan sanoja lainaten elämä on valintoja... National Mall kohteenamme jätimme Whiteyn motellille lepäämään ja lähdimme jalan kohti Court Housen metroasemaa. Jalkakäytäviä ei tässä maassa ole liikaa, joten jouduimme kiertämään hieman päästäksemme metrolle. Ilmeisesti rullaportaissa kaatuva läski on lakisyyteriski, koska emme olleet koskaan törmänneet missään niin hitaisiin portaisiin. Metroilun päätteeksi nousimme ylös Capitol Southin asemalta. U.S. Capitol eli talo, josta senaatti sanelee lakeja muiden murheiksi, oli ihan vakuuttavan kokoinen järkäle. Independence Day -elokuvan jäljiltä se on siis vieläkin olemassa – OMG!

Terveisiä Evelle!

Court House Station, Arlington, Virginia

U.S. Capitol

Kari Grandin faija, Ulysses S. Grant

Ulkolämpötila lähenteli taas sataa fahrenheitia, ja ilmainen vierailu Capitolin lähellä sijaitsevassa Smithsonian Air and Space Museumissa oli molempien soijavirtaa helpottava kokemus. Museo sisältää muun muassa ensimmäisen ja toisen maailmansodan aikaisia lentokoneita, yleistä lentokonetekniikkaa sekä NASA:n autenttisia avaruusvempaimia. Mielenkiintoisen ja viilentävän museoinnin jälkeen jatkoimme Washington Monumentille. Tuo jokaiselle tuttu ihmeellinen nelisivuinen ja teräväkärkinen fallos jöpötti keskellä nurmikumpua. Muiden turistien tapaan räpsimme siitä kuvia, jotta voimme jatkossa sanoa käyneemme siellä, mutta eipä tuosta nyt oikein mitään sanottavaa ole muuta kuin ”Nähty! Eteenpäin!”. Forrest Gump mielessämme marssimme Lincoln Memorialille, mutta mitä hittoa, missä on Reflecting Pool!? Joku oli vetänyt sen kuivaksi ja paikalla oli vain hiekkakuoppa. Emme siis voineet toteuttaa uudelleennäyteltynä kohtausta Forrest Gumpista - ”Forrest.... JENNY!” Onneksi olemme tottuneet pettymään elämässä, joten se siitä. Itse Lincoln Memorial -temppelin sisällä on patsas Lincolnista. Family Guysta eli ultimaalisesta totuudesta poiketen Lincoln ei istu vessanpöntöllä. Patsas oli, tai siis on, todellisuudessa myös isompi kuin mitä se oli kummankaan mielikuvissa. Se oli valtava.

Herra Huopainen, riennä apuun! Kone ja malli oli mikä?

Smithsonian Air and Space Museumin antimia

We like the MOON! 'Cos it's very high!

Jack Bauer parralla?

Washington Monument ja random perhe

Abe

Ei ihan kuin postikorteissa tai julisteissa.

Myöhään ja krapulassa heränneet matkaajat juoksivat taas kilpaa auringon kanssa. Ehdimme nähdä vielä White Housen takapihan, ”jee”, sekä ravintolan oven eteen oksentaneen kauniin neidon, ”BAAA!” Paluumatkalla motellille kävimme syömässä Arlingtonin puolella urheiluravintolassa, joka pesi mennen tullen Sports Academyn ja kumppanit Helsingissä. Poikkesimme myös CVS/Pharmacyssa hakemassa vettä ja olutta. Jalkapohjat kipeinä kävelystä otimme taksin motellille. Olin valinnut huonot kengät turismitalsimiseen. Melkoisen väsyneenä pääsimme lopulta kahden aikaan unille - Blog or die!

Toinen aamu Washingtonissa tai oikeastaan Arlingtonissa löi naamalle ennen kuin se ehti alkaakaan. Huomasin unohtaneeni toiset matkassa olleet kenkäni Greensboroon. Onneksi olen rahamies (köh), joten Hannu, kun luet tätä, voit heittää kengät roskiin! Edellisenä päivänä olimme nähneet vain National Mallin, joten pakon edessä meidän oli pakko suorittaa parit jutut vielä ennen seuraavaan kaupunkiin lähtöämme. Check-out:in jälkeen ilmastointi täysille Whiteysta ja nenät Arlington National Cemeteryn suuntaan. U.S. Marine Corps Memorial, eli patsas jossa neljä sotilasta pystyttää USA:n lippua Iwo Jimalla, teki meille Lincoln Memorialit – patsas oli hitosti isompi kuin luulimme! Itse hautuumaa, joka on kuuluisa silminkantamattomiin jatkuvista valkoisista hautakivirivistöistään, oli kyllä ihan jees, mutta päässäni nämä vehreät nurmet kuihtuivat kuoliaaksi, kun pääsimme auton parkkiin laiton jälkeen perille. Ilmeisesti kovan kuumuuden ja kuivuuden takia myös puista varisi jo lehdet, ja nurmi oli kuihtunutta suurelta osin. Taivalsimme katsomaan Kennedyjen hautoja, ja olisi siellä ollut vaikka mitä muutakin nähtävää, mutta soija virtasi kuin viini, ja päätimme kylmästi siirtyä takaisin viileään autoon ja jatkaa ihmettelyä. Edellisenä iltana nähty White Housen takapiha ei meille riittänyt vaan meidän täytyi nähdä tämä maailman mahtavin, God Bless America, talo myös edestä! Ai että, nyt olimme onnellisimpia kuin vastavihityt! No, kello näytti 1600 Pennsylvania Avenue Northwestin jälkeen kahta ja lähdimme ajamaan kohti seuraavaa kaupunkia eli Philadelphiaa. Unohduksen ja sattuman kautta osuimmekin vielä Pentagonin vierestä kulkevalle tielle ja ihmettelimme tuota hallintorakennusta lopulta sen parkkipaikalta. ”Samanlaisia paskahuussejahan noi on ollu jo viimeset viiskymmentä vuotta...” oli Samin toteamus Kummeli-sketsiä lainaten, ja vapautimme Whiteyn voimat nostamalla automaattivaihteisen auton jarrupoljinta! Matka kohti Phillyä alkakoon!

U.S. Marine Corps Memorial a.k.a. Iwo Jima Memorial & Sampo

Död - Arlington National Cemetery

Boyz n the hood! - Once upon a time in 1600 Pennsylvania Avenue NW, Washington D.C. It ain't no fairy tale!

  Miksi nyrkit heiluivat Philadelphiassa?
Kuka laittoi nimen ja mihin paperiin? Missä roolissa poliisi oli tällä kertaa? Swift - Suzuki vai Taylor!? - To be continued...