Onks Barack kotona, mul ois vähän asiaa...

Matka kohti Washington D.C.:tä alkoi North Carolinan päässä ei niin maittavalla KFC-buffetilla. Samilla on fiksaatio KFC-bucketiin, mutta hän ei sitä siis vieläkään saanut. Annoin KFC:lle tämän toisen mahdollisuuden, mutta kyllä se melkoista kuraa on kaikin puolin. Sami syökööt joku päivä ämpärinsä yksin, sillä juuri saamamme tiedon mukaan hän ei aio poistua Yhdysvaltain maaperältä ennen kuin tämä ämpäri on koettu.

Tähän mennessä ajettujen erikoiskokeiden pituudet ovat ajallisesti pudonneet yhdeksästä tunnista viiteen. Ruokapysähdyksen ja parin kusiputkakeikan jälkeen saavuimme Days Inn -motelliin Arlingtoniin, Virginiaan juuri Washington D.C.:n ulkopuolelle. Olemme todenneet motelliratkaisut, Atlanta poislukien, hyvinkin toimiviksi ja edullisiksi. Motelleissa ei tarvitse koskaan säätää auton kanssa, ja samoin kamojen huoneeseen roudaus sekä check-in ja check-out ovat nopeaa toimintaa.

Suihkussa käynnin ja motellihuoneessa internetissä vetelehtimisen jälkeen pääsimme vihdoin ulostautumaan. Olimme tilanneet netin kautta taksin, joka saapui melkoisen nopeasti motellin eteen. Kiinalaisista tytöistä tykkäävä taksikuski heitti meidät syvälle Washington D.C.:n keskustaan K Streetille. Olin katsonut meille sopivan olutravintolan netistä, mutta suomalaisista tai saksalaisista olutravintoloista poiketen tämä ravintola olikin pikkutakki- ja jakkuväelle valjastettu cocktail-ravintola. Tom Cruisea ei tiskillä näkynyt, joten emme edes viitsineet käydä sisällä vaan jatkoimme jalan Connecticut Avenuelle ja sieltä M Streetille. Ensivaikutelmaksi jokainen kuppila tuntui ulkoa katsoen liian hienolta meidän makuumme, joten emme hätiköineet baarivalinnan kanssa. Pienoisen pyörimisen jälkeen se oikea osui kohdalle: Sign of the Whale. Sopivalla ja ei liian tanssipainotteisella musiikilla, itsemme ikäisellä porukalla ja halvalla oluella täytetty baari oli juuri mitä olimme etsineet. Tarjonta oli hyvää niin juoman kuin nättien tyttöjen puolesta, joten tätä baaria Dynamic Duo suosittelee! Muutenkin kaupungilla näytti liikkuvan, koko reissu huomioon ottaen, poikkeuksellisen paljon hyvännäköistä porukkaa itsemme tästä joukosta tietenkin poislukien. Tyhjiin vatsoihin kipatut oluet ja tequilat tekivät tehtävänsä suhteellisen nopeasti, ja poistuimme takaisin residenssiimme lataamaan akkujamme seuraavaa päivää varten.

Kaksi yötä yhdessä kaupungissa tarkoittaa käytännössä aina yhtä, pitkää ja intensiivistä turistipäivää. Washington D.C.:ssä olisi vaikka mitä nähtävää, mutta eräänkin toimitusjohtajan sanoja lainaten elämä on valintoja... National Mall kohteenamme jätimme Whiteyn motellille lepäämään ja lähdimme jalan kohti Court Housen metroasemaa. Jalkakäytäviä ei tässä maassa ole liikaa, joten jouduimme kiertämään hieman päästäksemme metrolle. Ilmeisesti rullaportaissa kaatuva läski on lakisyyteriski, koska emme olleet koskaan törmänneet missään niin hitaisiin portaisiin. Metroilun päätteeksi nousimme ylös Capitol Southin asemalta. U.S. Capitol eli talo, josta senaatti sanelee lakeja muiden murheiksi, oli ihan vakuuttavan kokoinen järkäle. Independence Day -elokuvan jäljiltä se on siis vieläkin olemassa – OMG!

Terveisiä Evelle!

Court House Station, Arlington, Virginia

U.S. Capitol

Kari Grandin faija, Ulysses S. Grant

Ulkolämpötila lähenteli taas sataa fahrenheitia, ja ilmainen vierailu Capitolin lähellä sijaitsevassa Smithsonian Air and Space Museumissa oli molempien soijavirtaa helpottava kokemus. Museo sisältää muun muassa ensimmäisen ja toisen maailmansodan aikaisia lentokoneita, yleistä lentokonetekniikkaa sekä NASA:n autenttisia avaruusvempaimia. Mielenkiintoisen ja viilentävän museoinnin jälkeen jatkoimme Washington Monumentille. Tuo jokaiselle tuttu ihmeellinen nelisivuinen ja teräväkärkinen fallos jöpötti keskellä nurmikumpua. Muiden turistien tapaan räpsimme siitä kuvia, jotta voimme jatkossa sanoa käyneemme siellä, mutta eipä tuosta nyt oikein mitään sanottavaa ole muuta kuin ”Nähty! Eteenpäin!”. Forrest Gump mielessämme marssimme Lincoln Memorialille, mutta mitä hittoa, missä on Reflecting Pool!? Joku oli vetänyt sen kuivaksi ja paikalla oli vain hiekkakuoppa. Emme siis voineet toteuttaa uudelleennäyteltynä kohtausta Forrest Gumpista - ”Forrest.... JENNY!” Onneksi olemme tottuneet pettymään elämässä, joten se siitä. Itse Lincoln Memorial -temppelin sisällä on patsas Lincolnista. Family Guysta eli ultimaalisesta totuudesta poiketen Lincoln ei istu vessanpöntöllä. Patsas oli, tai siis on, todellisuudessa myös isompi kuin mitä se oli kummankaan mielikuvissa. Se oli valtava.

Herra Huopainen, riennä apuun! Kone ja malli oli mikä?

Smithsonian Air and Space Museumin antimia

We like the MOON! 'Cos it's very high!

Jack Bauer parralla?

Washington Monument ja random perhe

Abe

Ei ihan kuin postikorteissa tai julisteissa.

Myöhään ja krapulassa heränneet matkaajat juoksivat taas kilpaa auringon kanssa. Ehdimme nähdä vielä White Housen takapihan, ”jee”, sekä ravintolan oven eteen oksentaneen kauniin neidon, ”BAAA!” Paluumatkalla motellille kävimme syömässä Arlingtonin puolella urheiluravintolassa, joka pesi mennen tullen Sports Academyn ja kumppanit Helsingissä. Poikkesimme myös CVS/Pharmacyssa hakemassa vettä ja olutta. Jalkapohjat kipeinä kävelystä otimme taksin motellille. Olin valinnut huonot kengät turismitalsimiseen. Melkoisen väsyneenä pääsimme lopulta kahden aikaan unille - Blog or die!

Toinen aamu Washingtonissa tai oikeastaan Arlingtonissa löi naamalle ennen kuin se ehti alkaakaan. Huomasin unohtaneeni toiset matkassa olleet kenkäni Greensboroon. Onneksi olen rahamies (köh), joten Hannu, kun luet tätä, voit heittää kengät roskiin! Edellisenä päivänä olimme nähneet vain National Mallin, joten pakon edessä meidän oli pakko suorittaa parit jutut vielä ennen seuraavaan kaupunkiin lähtöämme. Check-out:in jälkeen ilmastointi täysille Whiteysta ja nenät Arlington National Cemeteryn suuntaan. U.S. Marine Corps Memorial, eli patsas jossa neljä sotilasta pystyttää USA:n lippua Iwo Jimalla, teki meille Lincoln Memorialit – patsas oli hitosti isompi kuin luulimme! Itse hautuumaa, joka on kuuluisa silminkantamattomiin jatkuvista valkoisista hautakivirivistöistään, oli kyllä ihan jees, mutta päässäni nämä vehreät nurmet kuihtuivat kuoliaaksi, kun pääsimme auton parkkiin laiton jälkeen perille. Ilmeisesti kovan kuumuuden ja kuivuuden takia myös puista varisi jo lehdet, ja nurmi oli kuihtunutta suurelta osin. Taivalsimme katsomaan Kennedyjen hautoja, ja olisi siellä ollut vaikka mitä muutakin nähtävää, mutta soija virtasi kuin viini, ja päätimme kylmästi siirtyä takaisin viileään autoon ja jatkaa ihmettelyä. Edellisenä iltana nähty White Housen takapiha ei meille riittänyt vaan meidän täytyi nähdä tämä maailman mahtavin, God Bless America, talo myös edestä! Ai että, nyt olimme onnellisimpia kuin vastavihityt! No, kello näytti 1600 Pennsylvania Avenue Northwestin jälkeen kahta ja lähdimme ajamaan kohti seuraavaa kaupunkia eli Philadelphiaa. Unohduksen ja sattuman kautta osuimmekin vielä Pentagonin vierestä kulkevalle tielle ja ihmettelimme tuota hallintorakennusta lopulta sen parkkipaikalta. ”Samanlaisia paskahuussejahan noi on ollu jo viimeset viiskymmentä vuotta...” oli Samin toteamus Kummeli-sketsiä lainaten, ja vapautimme Whiteyn voimat nostamalla automaattivaihteisen auton jarrupoljinta! Matka kohti Phillyä alkakoon!

U.S. Marine Corps Memorial a.k.a. Iwo Jima Memorial & Sampo

Död - Arlington National Cemetery

Boyz n the hood! - Once upon a time in 1600 Pennsylvania Avenue NW, Washington D.C. It ain't no fairy tale!

  Miksi nyrkit heiluivat Philadelphiassa?
Kuka laittoi nimen ja mihin paperiin? Missä roolissa poliisi oli tällä kertaa? Swift - Suzuki vai Taylor!? - To be continued...

Lomalla North Carolinassa

Automatka Atlantasta Greensboroon kesti viitisen tuntia ja olimme perillä ennalta sovitusti illalla hieman yli kello kuuden. Oikea talokin löytyi kadunpätkältä helposti, koska olin stalkannut sen etukäteen Google Street Viewillä. Pitkän kaksiviikkoisen motelli- ja hotellikierteen jälkeen tuntui super-mukavalta tulla ”kotiin” enoni Hannun ja hänen vaimonsa Catherinen luo. Ensimmäinen ilta sujuikin erinomaisen grilliruuan, virvokkeiden sekä isäntäparin kanssa rentoutuessa. Väsyneille matkamiehille oli molemmille jopa omat huoneet, joten tämähän oli aivan luksuspaikka yöpyä!!!

Surf n turf!

Ensimmäinen kokonainen päivä Greensborossa lähti liikkeelle tukevalla aamupalalla, joka muuten lämmitti aikalailla mieltä, kun miettii millaista moskaa olemme työntäneet suihimme kuluneen kahden viikon aikana aamuisin. Meille ehdotettiin erilaisia aktiviteetteja päiväohjelmaksi ja lopulta päätimme lähteä käymään Hannun kanssa tunnin ajomatkan päässä sijaitsevalla Pilot Mountain -vuorella. Ennen autoilua suoritimme väistämättömäksi tulleen takapenkin pullovuoren tyhjentämisen. Se on ihme juttu kuinka paljon pulloja ja roskaa autoon voi kertyä, kun sitä ei siivoa kertaakaan kahden viikon aikana, ja kun vielä miettii kuinka paljon olemme autossa jo aikaa viettäneet. Lopulta pääsimme matkaan roskaoperaation jälkeen. Vuoren ympäri kulkee vartavasten tehtyjä erilaisia ja eri mittaisia polkuja. Paikkaa ylläpidetään verovaroin eli Pilot Mountain on valtion luonnonpuistoaluetta. Kävelemällämme vajaan mailin mittaisella polulla oli vähän väliä näköalapaikkoja, joilta olisi nähnyt hyvällä säällä pitkällekin, mutta näin kesäkuumalla ilmankosteus rajoittaa näkyvyyttä, joka ilmenee usvaverhona. Paras aika vuodesta tällaisteen näköalailuun (kuten myös Grand Canyon -vierailuun) on kevät tai syksy. Hikisen niin sanotun hikingin jälkeen palasimme tukikohtaamme siistiytymään, jonka jälkeen lähdimme Hannun ja Catherinen kanssa syömään Greensboron keskustassa sijaitsevaan Natty Greene's -ravintolaan. Valitsimme kyseisen ravintolan, koska heillä on tarjolla oman mikropanimonsa tuotteita, ja kyllähän kaikki tietävät kuinka persoja olemme hyvän oluen perään. Olut olikin erinomaisen hyvää, ruoka maistui ja myös tarjoilijatytöt olivat erimukavia. Mikäli joku joskus sattuu eksymään Greensboroon, voimme lämmöllä suositella kyseistä ravintolaa!

Pilot Mountainilla

Pilot Mountainin kovettunutta hiekkakiveä

Kuvausassistenttimme Hannu

Catherine, Aldo ja Hannu Greensboron keskustassa

Suosikkilehtemme!

Aiemmin päivällä Pilot Mountain -vierailun aikana Catherine oli pessyt puolestamme kaikki pyykkimme eli käytännössä kaikki vaatteemme. Kiitos hänelle siitä! Olin jo koko päivän miettinyt, missä ihmeessä on minun hallussa oleva toinen Sargen avain. Lopulta klo 22 aikoihin kolminkertaisen kamojen läpikäynnin jälkeen elektroninen autonavain löytyi pyykinpesukoneesta! Kirosin tietenkin, koska olin tarkistanut taskuni mielestäni huolellisesti ennen pyykin koneeseen heittoa. Nyt ei auttanut kuin toivoa, että avain toimisi vielä. Olihan Samilla onneksi vielä täysin toimiva ja kuiva avain. Minun avaimeni oli toiminut muutenkin huonosti jo koko matkan, mutta pesukonekäynnin jälkeen se tuskin toimisi yhtään sen paremmin jos ollenkaan. Testikäytön jälkeen totesin sen olevan puoliksi kunnossa enkä jaksanut murehtia asiaa sen enempää.

Viiden tunnin kuluttua heräsin auton varashälyttimen ulvontaan - äkkiä ulos tarkistamaan tilanne ja laittamaan auto hiljaiseksi, sillä olimmehan mukavalla ja hiljaisella omakotitaloalueella! Seuraavaksi naapurilta selvisi, että auto oli huudellut on-off-on-off jo tunnin ajan ja herättänyt koko naapuroston. Outoa, ettei meistä kukaan ollut herännyt siihen saman tien. Lopulta auto hiljeni ja painuimme koko sakki takas yöpuulle, mutta unet eivät päässeet vielä jatkumaan, sillä eräs toinen naapuri oli nähtävästi soittanut poliisin paikalle tarkistamaan tilanteen. Eipä siinä auttanut kuin selitellä, että autossa on jokin vika ja sillä selvä. Poliisin poistuttua auto kuitenkin päätti aloittaa konserttinsa uudelleen. Kävin herättämässä Saminkin jo että you do jotakin! Patrioottinaapurikin saapui jo paikalle ulinaa voivotellen ja tarjosi ratkaisuksi haulikkoaan. Hannu kuitenkin ratkaisi tilanteen irrottamalla autosta akun, ja pääsimme lopulta takaisin nukkumaan.

Seuraavana aamuna minun hoitaessa kotiasioita Skypen välityksellä, otti Sami Sargea sarvista ja soitti autovuokraamon päivystysnumeroon, että mitä tehdään temppuilevan auton kanssa. Vastaus oli lyhyt ja ytimekäs - auto vaihtoon! Lähin Dollarin piste löytyi vartin ajomatkan takaa lentokentän yhteydestä. Siellä asian uudelleenselittämisen sekä Sargen huonokuntoisista eturenkaista mainitsemisen ja ajaessa koko auton ajoittaisesta tärinästä selittelyn jälkeen ystävällinen palveluhenkilö kertoi katsovansa listastaan meille uuden auton. Kuinka sattuikaan, että parkissa oli vapaana toinen saman vuoden eli 2010 Dodge Charger! Kahta en vaihda, joista toinen on Charger. Vaihtoehtona olisi ollut mid-size SUV, mutta kun Chargerilla oli kerran tällaiseen matkaan lähdetty, täytyi se myös päättää sillä. Heitimme hyvästi tähän asti hyvin palvelleelle harmaalle Californian kilvissä olevalla Sargellemme. Farewell our dear friend and rest in peace! Uusi automme olikin sitten täysin vitivalkoinen Floridan kilvillä varustettu Charger eli Whitey, joksi sen lopulta pienen mietinnän jälkeen nimesimme. Eniten autonvaihdossa harmittaa Californian kilpien hylkääminen, sillä olisihan se ollut hienoa päästä New Yorkiin asti samoilla länsirannikon kilvillä. No, onpahan nyt ainakin turvallisemmat renkaat alla ja toivottavasti myös yöaikaan hiljainen Whitey.

Whitey

Päivän varsinaiseksi ohjelmaksi valitsimme Hannun ehdottaman kajakkimelonnan läheisellä Brandt-järvellä. Tarkoitus oli ottaa kaikille kolmelle omat kajakit vuokralle, mutta jonkun typerän kouluryhmän takia meille ei suostuttu vuokraamaan kuin tandem-kajakkeja. Ei se sitten lopulta haitannut, sillä kaksipaikkainen sininen banaani olikin mitä mahtavin kulkupeli vesillä! Välietapiksi järvellä otimme pienen saaren, joka osoittautui molempien mielestä lavasteeksi Lost-sarjasta. Kävimme myös uimassa saaren rannasta ja täytyy kyllä todeta, ettei meistä kumpikaan ollut koskaan ennen uinut niin lämpimässä järvessä! Vesi oli varmaan 30 asteen tienoilla, sillä ulkolämpötilat Greensborossa olivat muutenkin ollet jo pitkään joka päivä 38 astetta! Linnunmaitouintien päälle lähdimme takaisin kohti vuorkauspaikkaa, mutta palasimme vielä puolimatkasta takaisin poimimaan Hannun saareen unohtamat aurinkolasit. Käsille melonta otti oikein mukavasti muttei liikaa, ja niskanikin oli homman kanssa ihan ok, sillä olin edellisenä päivänä onnistunut sen jotenkin venäyttämään.

Kajakit Lake Brandtin rannalla

Hikiset ja hieman järvivedeltä tuoksuvat miehet palasivat takaisin tukikohtaan, jossa vastassa odottamssa oli Hannun ja Catherinen Kayla-koira. Kayla haistoi, että olimme käyneet järvellä ja siitä näki kyllä heti pettymyksen kun emme olleet ottaneet sitä mukaan järvelle, jolla Hannu ja Kayla käyvät muuten usein keskenään. Voi koiraparkaa!

Illan spektaakkeli oli vielä edessä, sillä Catherine oli kutsunut siskonsa sekä vanhempansa meitä tapaamaan illallisen yhteydessä. Margaret-sisko saapui ensin ja hänet olimmekin jo tavanneet edellisenä päivänä pikaisesti. Sitten kello löi kuusi ja Sally ja Willis saapuivat. Istuuduttuamme pöytään Sami totesi, että nyt näemme tämänkin: a true american family supper! Oli kyllä aivan mahtavaa! Pöydät notkuivat terveellistä ja hyvää kotiruokaa. Willisillä riitti juttuja politiikasta menneisiin aikoihin ja suomipojat kuuntelivat korvat höröllä. Miehellä riitti myös hassuja kysymyksiä Suomesta ja suomalaisista, tyyliin ”Onko teillä siellä kasvimaita?”. Mieltä lämmittävää oli myös kuulla vanhan miehen ylistävän suomalaista kansaa kertoessaan ettei ole ennen tavannut ihmisiä joiden sanaan voi yhtä hyvin luottaa tilanteessa kuin tilanteessa.

Koska olin edelleen puolivammainen venäytetyn niskan takia, toi Sally minulle nappivarastoistaan lihasrelaksanteeja, jotta minun ei tarvitsisi käydä jo toistamiseen reissun aikana lääkärissä. Maittavan illallisen ja mukavan seurustelun jälkeen alkoi kello lyödä jo lähemmäs yhtätoista. Sallyn, Willisin ja Margaretin kotiin lähdön jälkeen vedimme vielä muutamat bisset naamariin. Samalla saimme kuulla Samin Hannulle esittämän kysymyksen jälkeen tarinan kuinka Hannu oli aikoinaan päätynyt Greensboroon. Tätä juttua en ollut itsekään aiemmin kuullut, ja kyllä se on kumma juttu miten pienet asiat ja niiden summa elämässä voi muuttaa sunnan totaalisesti! Mahtavia juttuja!

Sami kunnostautui vielä alkuyöstä kirjottamaan blogia. Joku saattaa miettiä, että miten jaksamme kirjoittaa, kun täällä on niin paljon muutakin tekemistä ja näkemistä, ja pitäisi voida nukkuakin, jotta jaksaa joka päivä nähdä uutta. Vastaus on jo kertaalleen kai todettukin; blogia ei kirjoiteta vain kavereille luettavaksi vaan myös itsellemme. Olemme jo pariin otteeseen katsoneet blogistamme mitä olemme tehneet ja missä järjestyksessä. Tämän kokoisessa maassa ja yhtä intesiivisellä reissulla kuin meillä ei voi mitenkään muistaa kaikkea, joten tämähän toimii jo puolimatkassa muistiona itsellekin!

Viimeinen Greensborossa vietetty aamu venähti jälleen kerran vähän pitkäksi huonosti ja lyhyesti nukutun yön takia, mutta loistavan ja vitamiinipitoisen aamiaisen jälkeen saimme kerättyä itsemme ja kamamme kasaan. Lyhyt visiitti sukulaisissa oli mitä mainioin piristämään fyysisesti ja henkisesti ainakin minua. Ja luulenpa ettei Samikaan Greensborossa yhtään sen huonommin viihtynyt. Olenkin samaa mieltä Samin kanssa siitä, että tämä oli molempien mielestä se lomaosuus tästä lomasta - Kiitos Hannu ja Catherine! Heitimme isännälle ja emännälle hyvästit, jonka jälkeen uusi ja urhea valkoinen ratsumme Whitey hörähti käyntiin ja navigaattori alkoi huudella ohjeita kohti Washington D.C.:tä.

Onko Barack kotona?
Mikä oli outoa Lincoln memorialilla ja miten voimakaksikko avaruuteen joutui?
- Stay tuned for more ...