Lomalla North Carolinassa

Automatka Atlantasta Greensboroon kesti viitisen tuntia ja olimme perillä ennalta sovitusti illalla hieman yli kello kuuden. Oikea talokin löytyi kadunpätkältä helposti, koska olin stalkannut sen etukäteen Google Street Viewillä. Pitkän kaksiviikkoisen motelli- ja hotellikierteen jälkeen tuntui super-mukavalta tulla ”kotiin” enoni Hannun ja hänen vaimonsa Catherinen luo. Ensimmäinen ilta sujuikin erinomaisen grilliruuan, virvokkeiden sekä isäntäparin kanssa rentoutuessa. Väsyneille matkamiehille oli molemmille jopa omat huoneet, joten tämähän oli aivan luksuspaikka yöpyä!!!

Surf n turf!

Ensimmäinen kokonainen päivä Greensborossa lähti liikkeelle tukevalla aamupalalla, joka muuten lämmitti aikalailla mieltä, kun miettii millaista moskaa olemme työntäneet suihimme kuluneen kahden viikon aikana aamuisin. Meille ehdotettiin erilaisia aktiviteetteja päiväohjelmaksi ja lopulta päätimme lähteä käymään Hannun kanssa tunnin ajomatkan päässä sijaitsevalla Pilot Mountain -vuorella. Ennen autoilua suoritimme väistämättömäksi tulleen takapenkin pullovuoren tyhjentämisen. Se on ihme juttu kuinka paljon pulloja ja roskaa autoon voi kertyä, kun sitä ei siivoa kertaakaan kahden viikon aikana, ja kun vielä miettii kuinka paljon olemme autossa jo aikaa viettäneet. Lopulta pääsimme matkaan roskaoperaation jälkeen. Vuoren ympäri kulkee vartavasten tehtyjä erilaisia ja eri mittaisia polkuja. Paikkaa ylläpidetään verovaroin eli Pilot Mountain on valtion luonnonpuistoaluetta. Kävelemällämme vajaan mailin mittaisella polulla oli vähän väliä näköalapaikkoja, joilta olisi nähnyt hyvällä säällä pitkällekin, mutta näin kesäkuumalla ilmankosteus rajoittaa näkyvyyttä, joka ilmenee usvaverhona. Paras aika vuodesta tällaisteen näköalailuun (kuten myös Grand Canyon -vierailuun) on kevät tai syksy. Hikisen niin sanotun hikingin jälkeen palasimme tukikohtaamme siistiytymään, jonka jälkeen lähdimme Hannun ja Catherinen kanssa syömään Greensboron keskustassa sijaitsevaan Natty Greene's -ravintolaan. Valitsimme kyseisen ravintolan, koska heillä on tarjolla oman mikropanimonsa tuotteita, ja kyllähän kaikki tietävät kuinka persoja olemme hyvän oluen perään. Olut olikin erinomaisen hyvää, ruoka maistui ja myös tarjoilijatytöt olivat erimukavia. Mikäli joku joskus sattuu eksymään Greensboroon, voimme lämmöllä suositella kyseistä ravintolaa!

Pilot Mountainilla

Pilot Mountainin kovettunutta hiekkakiveä

Kuvausassistenttimme Hannu

Catherine, Aldo ja Hannu Greensboron keskustassa

Suosikkilehtemme!

Aiemmin päivällä Pilot Mountain -vierailun aikana Catherine oli pessyt puolestamme kaikki pyykkimme eli käytännössä kaikki vaatteemme. Kiitos hänelle siitä! Olin jo koko päivän miettinyt, missä ihmeessä on minun hallussa oleva toinen Sargen avain. Lopulta klo 22 aikoihin kolminkertaisen kamojen läpikäynnin jälkeen elektroninen autonavain löytyi pyykinpesukoneesta! Kirosin tietenkin, koska olin tarkistanut taskuni mielestäni huolellisesti ennen pyykin koneeseen heittoa. Nyt ei auttanut kuin toivoa, että avain toimisi vielä. Olihan Samilla onneksi vielä täysin toimiva ja kuiva avain. Minun avaimeni oli toiminut muutenkin huonosti jo koko matkan, mutta pesukonekäynnin jälkeen se tuskin toimisi yhtään sen paremmin jos ollenkaan. Testikäytön jälkeen totesin sen olevan puoliksi kunnossa enkä jaksanut murehtia asiaa sen enempää.

Viiden tunnin kuluttua heräsin auton varashälyttimen ulvontaan - äkkiä ulos tarkistamaan tilanne ja laittamaan auto hiljaiseksi, sillä olimmehan mukavalla ja hiljaisella omakotitaloalueella! Seuraavaksi naapurilta selvisi, että auto oli huudellut on-off-on-off jo tunnin ajan ja herättänyt koko naapuroston. Outoa, ettei meistä kukaan ollut herännyt siihen saman tien. Lopulta auto hiljeni ja painuimme koko sakki takas yöpuulle, mutta unet eivät päässeet vielä jatkumaan, sillä eräs toinen naapuri oli nähtävästi soittanut poliisin paikalle tarkistamaan tilanteen. Eipä siinä auttanut kuin selitellä, että autossa on jokin vika ja sillä selvä. Poliisin poistuttua auto kuitenkin päätti aloittaa konserttinsa uudelleen. Kävin herättämässä Saminkin jo että you do jotakin! Patrioottinaapurikin saapui jo paikalle ulinaa voivotellen ja tarjosi ratkaisuksi haulikkoaan. Hannu kuitenkin ratkaisi tilanteen irrottamalla autosta akun, ja pääsimme lopulta takaisin nukkumaan.

Seuraavana aamuna minun hoitaessa kotiasioita Skypen välityksellä, otti Sami Sargea sarvista ja soitti autovuokraamon päivystysnumeroon, että mitä tehdään temppuilevan auton kanssa. Vastaus oli lyhyt ja ytimekäs - auto vaihtoon! Lähin Dollarin piste löytyi vartin ajomatkan takaa lentokentän yhteydestä. Siellä asian uudelleenselittämisen sekä Sargen huonokuntoisista eturenkaista mainitsemisen ja ajaessa koko auton ajoittaisesta tärinästä selittelyn jälkeen ystävällinen palveluhenkilö kertoi katsovansa listastaan meille uuden auton. Kuinka sattuikaan, että parkissa oli vapaana toinen saman vuoden eli 2010 Dodge Charger! Kahta en vaihda, joista toinen on Charger. Vaihtoehtona olisi ollut mid-size SUV, mutta kun Chargerilla oli kerran tällaiseen matkaan lähdetty, täytyi se myös päättää sillä. Heitimme hyvästi tähän asti hyvin palvelleelle harmaalle Californian kilvissä olevalla Sargellemme. Farewell our dear friend and rest in peace! Uusi automme olikin sitten täysin vitivalkoinen Floridan kilvillä varustettu Charger eli Whitey, joksi sen lopulta pienen mietinnän jälkeen nimesimme. Eniten autonvaihdossa harmittaa Californian kilpien hylkääminen, sillä olisihan se ollut hienoa päästä New Yorkiin asti samoilla länsirannikon kilvillä. No, onpahan nyt ainakin turvallisemmat renkaat alla ja toivottavasti myös yöaikaan hiljainen Whitey.

Whitey

Päivän varsinaiseksi ohjelmaksi valitsimme Hannun ehdottaman kajakkimelonnan läheisellä Brandt-järvellä. Tarkoitus oli ottaa kaikille kolmelle omat kajakit vuokralle, mutta jonkun typerän kouluryhmän takia meille ei suostuttu vuokraamaan kuin tandem-kajakkeja. Ei se sitten lopulta haitannut, sillä kaksipaikkainen sininen banaani olikin mitä mahtavin kulkupeli vesillä! Välietapiksi järvellä otimme pienen saaren, joka osoittautui molempien mielestä lavasteeksi Lost-sarjasta. Kävimme myös uimassa saaren rannasta ja täytyy kyllä todeta, ettei meistä kumpikaan ollut koskaan ennen uinut niin lämpimässä järvessä! Vesi oli varmaan 30 asteen tienoilla, sillä ulkolämpötilat Greensborossa olivat muutenkin ollet jo pitkään joka päivä 38 astetta! Linnunmaitouintien päälle lähdimme takaisin kohti vuorkauspaikkaa, mutta palasimme vielä puolimatkasta takaisin poimimaan Hannun saareen unohtamat aurinkolasit. Käsille melonta otti oikein mukavasti muttei liikaa, ja niskanikin oli homman kanssa ihan ok, sillä olin edellisenä päivänä onnistunut sen jotenkin venäyttämään.

Kajakit Lake Brandtin rannalla

Hikiset ja hieman järvivedeltä tuoksuvat miehet palasivat takaisin tukikohtaan, jossa vastassa odottamssa oli Hannun ja Catherinen Kayla-koira. Kayla haistoi, että olimme käyneet järvellä ja siitä näki kyllä heti pettymyksen kun emme olleet ottaneet sitä mukaan järvelle, jolla Hannu ja Kayla käyvät muuten usein keskenään. Voi koiraparkaa!

Illan spektaakkeli oli vielä edessä, sillä Catherine oli kutsunut siskonsa sekä vanhempansa meitä tapaamaan illallisen yhteydessä. Margaret-sisko saapui ensin ja hänet olimmekin jo tavanneet edellisenä päivänä pikaisesti. Sitten kello löi kuusi ja Sally ja Willis saapuivat. Istuuduttuamme pöytään Sami totesi, että nyt näemme tämänkin: a true american family supper! Oli kyllä aivan mahtavaa! Pöydät notkuivat terveellistä ja hyvää kotiruokaa. Willisillä riitti juttuja politiikasta menneisiin aikoihin ja suomipojat kuuntelivat korvat höröllä. Miehellä riitti myös hassuja kysymyksiä Suomesta ja suomalaisista, tyyliin ”Onko teillä siellä kasvimaita?”. Mieltä lämmittävää oli myös kuulla vanhan miehen ylistävän suomalaista kansaa kertoessaan ettei ole ennen tavannut ihmisiä joiden sanaan voi yhtä hyvin luottaa tilanteessa kuin tilanteessa.

Koska olin edelleen puolivammainen venäytetyn niskan takia, toi Sally minulle nappivarastoistaan lihasrelaksanteeja, jotta minun ei tarvitsisi käydä jo toistamiseen reissun aikana lääkärissä. Maittavan illallisen ja mukavan seurustelun jälkeen alkoi kello lyödä jo lähemmäs yhtätoista. Sallyn, Willisin ja Margaretin kotiin lähdön jälkeen vedimme vielä muutamat bisset naamariin. Samalla saimme kuulla Samin Hannulle esittämän kysymyksen jälkeen tarinan kuinka Hannu oli aikoinaan päätynyt Greensboroon. Tätä juttua en ollut itsekään aiemmin kuullut, ja kyllä se on kumma juttu miten pienet asiat ja niiden summa elämässä voi muuttaa sunnan totaalisesti! Mahtavia juttuja!

Sami kunnostautui vielä alkuyöstä kirjottamaan blogia. Joku saattaa miettiä, että miten jaksamme kirjoittaa, kun täällä on niin paljon muutakin tekemistä ja näkemistä, ja pitäisi voida nukkuakin, jotta jaksaa joka päivä nähdä uutta. Vastaus on jo kertaalleen kai todettukin; blogia ei kirjoiteta vain kavereille luettavaksi vaan myös itsellemme. Olemme jo pariin otteeseen katsoneet blogistamme mitä olemme tehneet ja missä järjestyksessä. Tämän kokoisessa maassa ja yhtä intesiivisellä reissulla kuin meillä ei voi mitenkään muistaa kaikkea, joten tämähän toimii jo puolimatkassa muistiona itsellekin!

Viimeinen Greensborossa vietetty aamu venähti jälleen kerran vähän pitkäksi huonosti ja lyhyesti nukutun yön takia, mutta loistavan ja vitamiinipitoisen aamiaisen jälkeen saimme kerättyä itsemme ja kamamme kasaan. Lyhyt visiitti sukulaisissa oli mitä mainioin piristämään fyysisesti ja henkisesti ainakin minua. Ja luulenpa ettei Samikaan Greensborossa yhtään sen huonommin viihtynyt. Olenkin samaa mieltä Samin kanssa siitä, että tämä oli molempien mielestä se lomaosuus tästä lomasta - Kiitos Hannu ja Catherine! Heitimme isännälle ja emännälle hyvästit, jonka jälkeen uusi ja urhea valkoinen ratsumme Whitey hörähti käyntiin ja navigaattori alkoi huudella ohjeita kohti Washington D.C.:tä.

Onko Barack kotona?
Mikä oli outoa Lincoln memorialilla ja miten voimakaksikko avaruuteen joutui?
- Stay tuned for more ...

Kansallisurheilua Atlantassa

Kun aamu viimein Atlantassa valkeni, oli fiilis taas ihan kympissä. Itselläni ei varsinaisesti huono fiilis missään välissä ollutkaan, pidin kyllä New Orleanssistakin toisin kuin Aldon aiempi sanaelma antaa ymmärtää. Erittäin loistava kapunki ja French quarterilla oli keskieurooppalaisin meno tähän mennessä nähdyistä mestoista. Käykää kokeilemassa. Erittäin kivaa ja mielenkiintoista oli! Saapuminen Atlantaan meni siis ihan kivasti, ajopätkä oli pitkä 468 mailia, 7,5 tuntia. Edelleen ajaminen täällä on kivaa ja helppoa, liikenne räväkkää mutta muut huomioon ottavaa.

Skyline Atlanta - Rahalla saa kunnon hotellin vaatimattomalla näköalalla.

Aamu Atlantan toisessa hotellissamme alkoi maittavalla hotelliaamiaisella. Taisi olla ensimmäinen kerta, kun koko matkallamme näimme oikeita tuoreita vihanneksia ja hedelmiä. Ei niistä pöydät vieläkään notkuneet, mutta tarjolla oli melonia, rypäleitä ja mansikoita appelsiinimehun, kahvin ja normaalin vaalean leivän, pekonin ja kananmunien lisäksi. Kimppuun vain, olihan tästä maksettu isosti. Ensiksi tarjoilijatar ohjasi meidät kiltisti pöytään, jossa kahvi odotti ihan omassa pöytäkohtaisessa termoksessa; ison maailman malliin siis, olihan hotelli saanut ihan neljä tähteä tasostaan. Kyllä Antti selkeästi osaa hotellin varata kunhan hänelle antaa hommaan tarpeeksi aikaa ja rahaa. Hämmästys aamiaisen lähestyessä loppuaan oli suuri varsin vähäsanaisen neidon kantaessa pöydän reunalle $35:n arvoisen laskun. Mitä jumalauta..? Tähän mennessä yö Atlantassa oli jo maksanut enemmän kuin neljä Vegasissa, dämn.

Liput elämämme ensimmäiseen baseball-peliin!

Tappiota tappioiden perään, joten kohti uusia pettymyksiä! Aiemmin viikolla olimme yrittäneet katsella Atlantasta mielenkiintoista tekemisen tai näkemisen aihetta. Lopulta vaihtoehdot rajattiin kahteen: 1) Dallasissa ajanpuutteessa väliin jääneen Six Flags -huvipuistoketjun Atlantan pyörityksestä nauttiminen tai 2) US of A:n kansallisurheilutapahtuman Baseballin seuraaminen. Atlanta muistetaan varmasti parhaiten Olympiataustastaan, joten urheilullisempi lähestyminen kaupunkia kohtaan tuntui jotenkin aiheellisemmalta. Lisäksi Aldon reipasta rahankäyttöä nyt vuorokauden verran sivusta katsoneena tunsin itseni rikkaaksi ja pian Chargen nokka, navin avustamana, osoitti kohti paikallista Turner Field Baseball-areenaa, jossa kohtasivat Atlanta Braves ja Florida Marlins. Peli alkoi paikallista aikaa yhdeltä iltapäivällä tyylikkääseen tapaan seisten kuunnellulla USA:n kansallislaululla. Pakko myöntää ettei Baseball ole hassumpi laji. Loppujen lopuksi se ei poikkea niin paljoa typerästä pesäpallostamme, vaan voi minun puolesta ihan milloin vain korvata tämän urpon, meilläpäin yleensä ennaltasovitun, pelin... 

Saapuessamme stadionille olimme tietysti tuttuun tapaan ihan hukassa. Minne saisimme auton, mistä liput jne. Lippuja olisi saanut netistäkin, katselin niitä itseasiassa jo New Orleansissa, mutta emme oikeastaan tienneet paikoista juuri mitään ja netistä varatessa ohuesti harmitti myös pieni $5:n lisämaksu ihan vain siksi ettei pystynyt kertomaan amerikkalaista osoitetta vaan piti valita ulkomaalainen status. Mitä hittoa? Lisäksi liput olisi pitänyt itse tulostaa ja ei nyt ollut sellainen olo että olisi kiinnostanut lähteä tulostinta etsimään.

Meininki stadionilla, vaikkakin vain noin kaksi kolmannesta paikoista oli myyty, oli hämmästyttävän odottava pelin alettua. Paikallista joukkuetta toki kannustettiin kovasti, mutta ensimmäisen sisävuoron alettua areena hiljeni odottamaan. Räjähdys ensimmäisen lyönnin osuttua syöttöön oli aivan sanoin kuvailematon. Järjetöntä meteliä seurasi rankka vihellyskonsertti. Mahtavaa! Go Atlanta! God Bless the Braves!!

On tuo syöttötekniikka semmoinen että näitä pelejä ei paljoa ennalta sovita...

Baseballissa pelataan vähintään yhdeksän vuoroparia. Lisäohjelmaa oli tungettu joidenkin vuoroparien väliin kaikenlaisina cheerleading-juttuina tai niitä käytettiin välillä ihan vain kentän kunnostamiseen. Huomiomme sai kuitenkin erään vuoron välillä kentällä poikennut Irakin sodan sankari jolloin yleisön mylvintä ja huomionosoitukset olivat jälleen ihan mahdottomia. Loppupuolella peli keskeytettiin vielä kertaalleen jonkin toisen kansallishymnin tapaisen laulun kuuntelua varten, sanomattakin selvää että seisaaltaan.. Mieletöntä egon boostausta siis..
Stadion kokemuksen kruunasi myydyn fanikaman lisäksi syömämme hot dogit ja istuinrivien välissä kaikenlaista pelin seuraamisen jaksamisen kannalta tarpeellista myytävää huutavat kaverit. "Hot dogs, get your hot dogs!!", "Cold beer, ice cold beer, get your beer!" jne jne... onhan näitä kavereita nähty Simpsoneissa ja muissa sarjoissa, mutta nyt kun ne ovat oikeasti huutamassa lähellä, niin "hell yea!". Tätä tunnelmaa ei kyllä pysty kuvailemaan, se on koettava! Lisäksi, en ymmärrä miten stadioni oli saatu niin hyvin toimivaksi. Vessoja on tarjolla aina kun tarvitset ja ne ovat riittävän isoja ja puhtaita. Ihmisiä oli ihan älyttömästi, mutta kaikilla oli  kivaa ja kulkuväylät toimivat hienosti. Jonoja oli tietysti siellä täällä, mutta hodari-/juomakojuja oli riittävästi, ja joissa oli myös tarpeeksi työntekijöitä. Mieletöntä ja toimivaa, kaikilla hauskaa ja rento fiilis. Vähän kalliimmat hinnat, muttei sentään mitään Hartwall-arena tasoa.

Stadionin tunnelman lisäksi lämmintä stadionilla riitti myös rankan auringonpaisteen takia. Lämpötila hipoi varmasti viittäkymmentä vaikka paikkamme lopulta siirtyivätkin varjon puolelle. Pelin päätyttyä olimme molemmat aivan likomärkiä, mutta niin onneksi olivat ihan kaikki muutkin.

Rinkulat vuodelta -96.

Matkalla poispäin stadionilta törmäsimme sattumalta olympia-kylttiin jonka jälkeen jatkoimme World of Coca-Cola rakennukselle. Kokemuksen tiedettiin jäävän ontoksi jo etukäteen mutta tulipahan nähtyä nyt tuokin sitten. Tämän huiman nähtävyyden vieressä olisi ollut maailman suurin akvaario The Georgia Aquarium, mutta jätimme väliin, olihan tässä jo mässäilty rahalla jo ihan tarpeeksi.

Arvelimme aikaisesta hotellille paluusta olevan pelkkää hyötyä, mutta toisin lopulta kävi. Muutamat oluet, edellinen blogisetti kasaan ja yhden aikoihin nukkumaan. Aamulla heräsimme ikävästi ysin aikoihin, kun huoneemme oveen koputettiin. Ei ehditty avaamaan, mutta oven alta oli sujautettu lasku. Mitä hittoa, check out kahdeltatoista ja kellot soimassa 10:30. Hieman raivostutti, tämän piti tosiaan olla kunnon pulju, mutta kummallisuuksia vain tuntui riittävän.. Yhdentoista jälkeen kamojen kanssa aulaan tekemään check-outia ja valittamaan saamastamme melko surkeasta kohtelusta. Saapuessamme Antille oli kerrottu, että auton itsepysäköinti on eeerittäin kallista, joten suosittelivat hotellin omaa valet parkingia jossa siis auto vain jätetään kundille ovella ja hän pysäköi sen. Itse en uskonut millään tämän $28 /päivä maksavan pysäköintitavan olevan halvin vaan ajoin auton hotellin takana olevaan parkkihalliin hintaan max $15 / day. Parkkihallista oli lisäksi silta suoraan hotelliin... No selvisihän check-outissa sitten sekin että valet olisi periaatteessa tullut halvemmaksi, jos olisi kesken päivää tuonut auton parkkiin yli kolmeksi tunniksi... Tässä siis sentään voitettiin vähän. Lisäksi selvisi, että aamulla oveemme olikin koputtanut housekeeping, eli siivoaja. Siis miksi? Tähän ei oikeastaan koskaan saatu kunnollista vastausta. Hotellihuoneesta ei ainakaan löytynyt Do Not Disturb -lappua oveen, joten kai se oli sitten omaa outouttamme nukkua "pitkään". Pitäähän asiakkaan kai ymmärtää siivoojan tarve tulla heilumaan nukkuvien ihmisten sekaan näin lomalaisen näkökulmasta aamuyöstä...

Valittelimme myös aamiaisella eteemme tuodusta laskusta. Perhana, luulisi aamiaisen kuuluvan parin sadan dollarin huoneen hintaan..? Noh, kuuluihan se ja rahat palautetaan. Outoa ettei sitä varsin vähäsanaista tarjoilijaa tuntunut paskaakaan kiinnostavan oltiinko hotellissa yötä vai muuten vain aamiaisella. Teki mieli antaa rakentavaa palautetta, mutta nieleskelin kun lupasivat palauttaa rahat luottokortilleni. Virkailija vastaanottotiskillä otti kyllä palautteemme vastaan kiltisti ja oli huolissaan meistä. Antoi jopa korttinsa jotta voimme ottaa yhteyttä, mikäli rahat kahteen kertaan maksetusta aamiaisesta eivät tilille palaudu. Kerrankin kävi hyvä tuuri tiskillä, kortissa titteli Front Desk Manager...

Ei pysty, liian hapokasta.

Hotellilta matka jatkui Atlantan saastesumusta kohti Aldon sukulaisia ja North Carolinan Greensboron idyllistä jenkkikaupunkia. Matkaa kertyy rattoisat 330 mailia, edellisiin ajoihin verrattuna ei siis juuri mitään. Maisemat ajaessa on mahtavia joten ei tunnu rankoilta pitkätkään ajot..

Atlantalaista arkkitehtuuria

Liittymässä kaupungin sisäiselle moottoritielle. 

Öööö... pidä vasen kaista ?

Pääseekö voimakaksikko Greensboroon?

 Mitä tapahtui uskolliselle Chargelle? Kuka on Whitey? Miksi poliisi on taas ovellamme ja ketä naapuri uhkasi haulikolla? - Stay tuned for more ...